Pettymyksiä ja iloisia yllätyksiä

Olen ollut sitä mieltä, että ulkomailla hyvän ruokapaikan löytäminen ei ole vaikeaa. Kunhan muistaa muutamat perusperiaatteet ravintolan valinnassa, niin etukäteen hankituille suosituksille ei ole tarvetta. Alan olla vakaasti toista mieltä.

Olen ajatellut, että Espanjassa ja muissa maissa, joissa ulkona syömisellä on pitkät perinteet ja muutenkin vahva ruokakulttuuri, hyvä ruokapaikka löytyy sillä, että kävelee kylille ja valitsee mieleisensä. Kunhan nyt muistaa, ettei ihan typötyhjään ravintolaan mene ja katsoo vähän, ettei paikka ole pelkkä turistisyöttölä (toisin sanoen tarkistaa, että asiakaskunnassa on myös paikallisia).

Olen kuvitellut, ettei esimerkiksi Välimeren maissa huonosti syöminen ole mahdollista. Nyt olen syönyt tarpeeksi monta ei nyt niin kovin kummoista -tason lounasta ja illallista, että alan olla eri mieltä. Olen päätynyt syömään korkeintaan keskinkertaista tai suorastaan huonoa ruokaa muun muassa Barcelonassa ja Pariisissa. Voisi kuvitella, ettei Ranskassa huonosti syöminen ole mahdollista, mutta näköjään on.

Aasialaista Espanjassa?
Ibizan reissu rapisti entisestään vanhaa mielipidettäni siitä, että hyvän ruokapaikan löytäminen ei voi olla vaikeaa Välimeren maissa. Ennakkoon luin useammasta paikasta, että Santa Euláriasta löytyy ravintolakatu, Carrer Sant Vicent. Kävelykatu, jonka varrella on useita ravintoloita. Kuvittelin, että sinnehän sitä sitten suunnataan ja valitaan joka ilta eri ravintola. Totuus oli, että ravintolakatu oli kyllä nimensä veroinen, mutta joka toinen niistä rafloista oli jonkinsortin aasialainen. En matkusta Espanjaan syödäkseni thaimaalaista tai kiinalaista, vaikka molemmista tykkäänkin.

Joten alan olla Helena Petäistön ja ranskalaisten kanssa samoilla linjoilla, että uudessa kaupungissa kannattaa luottaa suosituksiin. Petäistö kirjoittaa aiheesta Aamiainen Cocon kanssa ja muita elämyksiä Euroopassa -kirjan esipuheessa. On ihan fiksua ottaa vähän selvää ennakkoon, missä on hyvä murkinoida, lukea lehtien matkailujuttuja ja kysellä paikan päällä vierailleilta. Sama toki pätee myös majoituksen valinnassa. Toki kannattaa miettiä kenen suosituksiin luottaa, mutta jos sama ravintola mainitaan useammassakin lähteessä, niin paikka kannattaa ainakin käydä tsekkaamassa ennen lopullista päätöstä.

Ca Na Ribes

Iloiset löydöt
Petäistö kirjoittaa edellä mainitussa oppaassaan, että “useimmiten summamutikassa kaupungilla harhailu on tuottanut vain mitäänsanomattomia kokemuksia tai suorastaan pettymyksiä”. Onneksi omalle kohdalleni on sattunut myös iloisia löytöjä, joten ihan lopullisesti en ole menettänyt uskoani sattumalta kivan ja hyvän ruokapaikan löytämiseen.

Venetsiassa valkkasimme ravintolan sivukujalta pelkän listan perusteella. Sisällä iloksemme huomasimme, että lounastamassa oli myös gondolieereja – voisiko varmempaa vakuutta hyvästä ruuasta ollakaan. Ja kyllä, lounas oli hyvää. Yksi elämäni parhaimmista thaimaalaisista Thaimaan ulkopuolella, jossa olen syönyt, löytyi pienestä Råån kylästä Ruotsin länsirannikolta. Thaimaalainen ravintola Ican ja apteekin naapurissa itsessään oli jo yllätys, mutta loistava ruoka oli vielä isommin iloinen yllätys.

Vielä iloisempi olin Lanzarotella nautitusta tapas-lounaasta. Vihoviimeiseksi odotin turistisaarella saavani niin loistavaa lounasta, mutta kyseinen ruokailu on herkullisuudessaan yksi minun top 5 -ruokamuistoja reissun päältä. Mutta mitä muuta voi odottaa ravintolalta, jonka tarjoilijat ovat vanhempia espanjalaisia herrasmiehiä. Paikallisia taatusti, kun  osasivat muutamasta pilvenriekaleesta ennustaa, että kohta sataa. Onneksi uskoimme heitä ja siirryimme tilaamaan jälkkärikahvit sisälle.

Mitä söimme Ibizalla?
Hotellihintaan erikoistarjouksena kuulunut puolihoito vähän laiskisti ja söimme lopulta hotellilla useammin kuin oli etukäteen ajatellut. Santa Euláriassa on ravintoloita, joista valita. Ihan hirveitä turistico-paikkoja ei katukuvassa näkynyt (= “ne” valkoiset muovituolit ja pitkä lista hampurilaisia, sandwichejä ja metsästäjänleikkeitä), mikä oli mukavaa. Koska Kokenut Aasian-matkaaja on siideri-ihmisiä, niin söimme satamassa sijaitsevassa sidreria SidrAsturissa yhtenä iltana. Paikan erikoisuus on asturialainen siideri, jota valutetaan korkealta laseihin.

Soul Good

Reissun paremmalle illalliselle suuntasimme Ca Na Ribes -ravintolaa Carrer Sant Vicentille. Ravintola on perustettu vuonna 1926 ja on yksi vanhimpia ruokapaikkoja koko saarella. Ei kovin huono suositus ja paikka näytti olevan kohtalaisen täynnäkin. Suosion perusteella uskalsi odottaa hyvää ruokaa. Alkuun pimientos de padrón -annos puoliksi, pääruuaksi Kokeneelle Aasian-matkaajalle entrecôte ja minulle kalaa. Päätteeksi espressot ja crema catalana, joka oli niin iso, että siitä riitti hyvin kahdelle. Suosittelen lämpimästi, jos satut nurkille.

Ibizalla tehtiin myös yksi iloinen löytö. Kävelimme yhtenä päivänä Niu Blau -rannalle lounaalle Soul Good -rantabaariin, joka on lähinnä pieni koju ja terassi sen ympärillä. Lista oli suppea, mutta jotain ihan muuta kuin rantaravintoloiden perinteinen hamppari- ja pizzalista. Lounaaksi nautittu bocadillo, jonka sisällä oli avokadoa ja graavattua tonnikalaa, oli to-del-la hyvää. Nam vieläkin. Päälle vielä jääespresso paikallisen paahtimon kahvista, niin sisäinen kahvikissakin kehräsi illalliseen asti.

Advertisements

Ruokaa, nälkä

Montako blogitekstiä voi repiä yhdestä viikon mittaisesta all inclusive -valmismatkasta? Näköjään ainakin kolme. Palaan reissutunnelmiin vielä sapuskoiden osalta, koska hyvin syöminen on mielestäni yksi keskeisimmistä elämäniloista ja aika olennainen osa lomailua. Uudet ravintolat ja makuelämykset ovat minulle yksi syy reissata ylipäätään.

menorcaruuat3

Alkushokki Menorcan ruokiin oli aikamoinen. Ensimmäisen päivän all inclusive -lounas ei nimittäin vakuuttanut ollenkaan. Olin itseasiassa aika järkyttynyt. Ja niin oli Kokenut Aasian-matkaajakin. Apua, olemmeko koko viikon sidottuja näihin ruokiin -ajatus ehti jo vallata mielen. Pohdimme siinä lounaspöydässä, että jos tämä on tätä koko ajan, niin jep, käymme kylillä lounaalla useampana kuin yhtenä päivänä. No, ei siinä vaiheessa tiedetty kylän ravintolatarjonnan ankeudesta.

menorcaruuat4Onneksi jo ensimmäisen päivän illallinen osoittautui huomattavaksi paremmaksi kuin saman päivän lounas, ja sen jälkeen tarjonta parani vielä entisestään. Missään vaiheessa mitään ooooh, uuuuh aivan mahtavaa -tasoa ei saavutettu, mutta loppuviikon ruuat vastasivat odotuksiani. Paistopisteessä jopa ylitettiin odotukseni, sillä parilan ääressä työskentelevä kokki loihti lautasille todella maukasta kalaa ja lihaa. Aika usein olen saanut Välimeren maissa kuivaksi vedettyä kanaa, jossa ei ole mausteita juuri ollenkaan. Näiden kana ja kalkkuna olivat meheviä ja niissä oli makua. Buffetin parasta antia olivat mielestäni merenelävistä tehty paella ja gazpacho, Kokeneen Aasian-matkaajan mielestä juustot ja lasten mielestä jäätelöt – päivittäin vaihtuva erikoismaku piti tarkistaa ensimmäisenä. Iloinen yllätys olivat myös yhtenä iltana tarjolla olleet simpukat, niitä ja merenelävä paellaa olisin voinut syödä useampanakin iltana.

Ainoa iso miinus lopulta tuli salaattipöydästä, jonka tarjonnasta puolet oli etikkaliemessä uitettuja. Esimerkiksi porkkanaraaste oli kummanmakuisessa liemessä. Tomaatti, kurkku ja salaatti olivat lopulta ainoat, joita sieltä tuli kerättyä lautaselle säännöllisesti. Onneksi myös lounailla ja päivällisillä oli runsaasti hedelmiä tarjolla, ja vedinkin melkein joka ruokailulla vesimelonia, ananasta ja hunajamelonia. Kahvikissana kaipasin jo muutaman päivän jälkeen parempaa sumppia, automaatin ruikkima espresso oli onnetonta, vetistä ja pahanmakuista. Onneksi automaatin café con leche oli juotavaa, mikä pelasti aamut.

menorcaruuat2

Suurin pettymys
Suurin pettymys ruokaosastolla olivat tapakset. Itseasiassa tämä oli varmaan koko reissun kaikista osa-alueista suurin pettymys. Odotin saavani ihania tapaksia edes kerran. Tässä odotuksia nosti erityisesti se, että söimme Lanzarotella tyttöjen päivänä herkkutapaksia. Olen myös Manner-Espanjan puolella päässyt syömään todella ihania tapaksia. Erityisesti haaveilin herkullisista katkaravuista, saarella kun olimme. Mutta ne jäivät saamatta. Hotelilla oli yhtenä päivänä illan erikoisuutena tapakset, mutta ne olivat kaikki leivän päälle koottuja. Viidestä erilaisesta kolmessa oli raaka-aineena lohta, joten variaatiokaan ei ollut kovin ihmeellinen. Lisäksi en välitä kauheasti vaaleasta pullaleivästä, joten ne eivät olleet niin houkuttelevia.

menorcaruuat6

Iltapalaa terassilla.

Ciutadellassa pysähdyimme lounastapaksille ja ainakin siinä kuppilassa tarjolla olevista vaihtoehdoista suurin osa oli erilaisia leivitettyjä palleroita (joita oli muuten hotellillakin tarjolla useampana päivänä, ovatko nämä joku menorcalainen erikoisuus?). Eikä niitä katkarapuja ollut tarjolla sielläkään. Lihapullat tomaattikastikkeessa olivat onneksi niin herkullisia, ettei tapas-osasto vetänyt ihan kokonaan naamaa mutrulle.

Mikään suuri kulinaristinen ristiretki meidän Menorcan reissumme ei siis ollut, mutta saimme itsemme ruokittua joka päivä eikä ihan totaalisen pahaa ruokaa osunut kohdalle kertaakaan. Paikallisia erikoisuuksia pääsi onneksi maistamaan myös hotellilla. Menorcalainen juusto ei mielestäni ollut mitään niin ihmeellistä, syötävää kyllä, mutta manchego on parempaa. Juomapuolella paikallinen gini on kokeilemisen arvoista, varsinkin pomadassa, jossa sen sekaan kaadetaan sitruunalimonadia. Tarkemmin paikallisesta ruokakulttuurista ja erikoisuuksista kannattaa lukea Rantapallon jutusta.

menorcaruuat7

Illallisella oli lähes joka ilta jokin “illan erikoisuus”, yhtenä iltana se oli kakkubuffet, jossa oli Hämiksen lisäksi tarjolla Frozen-kakkua.

menorcaruuat1Koko loman yhteenvetona:
+ kiva hotelli
+ hyvä huone
+ hotellin monipuolinen aktiviteettitarjonta
+ kiva lenkkireitti meren rannalla
+ kompaktinkokoinen saari mahdollistaa omatoimiretkeilyn

– hotellin salaattipöytä
– tapas-pettymys
– aurinkopaikkojen varaaminen
– kylän turistisuus

Tallinnaa eri kantilta

Viimevuotinen yhden lapsen kanssa Tallinnassa -reissumme sai toukokuussa jatkoa, kun kävimme Hymypojan ja Kokeneen Aasian-matkaajan kanssa kolmistaan lahden toisella puolella. Aloite tuli ihan Kiharatytöltä itseltään, sillä hän halusi ukkilaan yökylään yksin. Ajattelimme, että onhan se ihan tasapuolisuuden nimissä reilua, että velikin pääsee samanlaiselle Tallinnan-matkalle kuin sisko viime vuonna.

Täytyy sanoa, että uhmaikäisestä matkaseurasta huolimatta tämä oli virkistävin Tallinnan-reissu aikoihin. Emme käyneet vanhassakaupungissa nimittäin ollenkaan. Aiemmilla reissuilla sinne on aina jossain vaiheessa eksynyt ja välillä se on ollut vähän boriiing ratkaisu, vaikkei Tallinnan vanhassakaupungissa ole mitään vikaa. Päinvastoin, historian ja symppiskahviloiden ystävänä nautin vanhojen kujien tunnelmasta.

tallinna2

Välimeri-fiiliksissä

Majoituimme Rocca al Mare -hotelliin, jossa tuli yllättävä olenkin Välimerellä pienessä perhehotellissa -fiilis. Laattalattiat, sisustus, ulko-ovi auki aurinkoon ja näköala merelle huoneen ikkunasta loivat tunnelmaa, että olisi oltu kauempanakin. Lisäksi olin kuvitellut hotellin paljon isommaksi, mutta siellähän onkin vain 37 huonetta. Hotellin sijainti on kätsy, jos suunnittelee shoppailukierrosta Rocca al Mare -ostoskeskuksessa. Mekin kävimme siellä pyörähtämässä, mutta 3-vuotiaan kanssa ei harrasteta shop ’til you drop -kierroksia. Pikapyrähdyksen saldona oli pakolliset tuliaiset koti-Suomeen jääneelle lapselle ja reisitaskuhousut Kokeneelle Aasian-matkaajalle.

tallinna1Paras osa tästä seikkailusta keskustan ulkopuolella oli mahtava ravintolabongaus. Pari päivää ennen lähtöä bongasin Tallinkin Instagram-tililtä Umami-nimisen ravintolan suosituksen. Koska matkassa oli lapsi, jonka vahvuus ei ole paikallaan istuminen, niin leikkinurkkaus kuulosti houkuttelevalta ajatukselta. Loppupeleissä söimme ravintolan puutarhassa omenapuiden alla ja lapsi leikki hiekkalaatikolla.

Ja ruoka, oi. Suussasulavaa, kaikki kolme ruokalajia. Söin itse pork rilletteä, ankan jalkaa ja pannacotan. Kokenut Aasian-matkaaja söi pork rilleten lisäksi possun poskea ja jäätelöannoksen puoliksi Hymypojan kanssa. Hymypoika sai lasten pasta-annoksen syödäkseen ja sekin oli maukasta. Jokainen annos oli niin hyvää, että voin lämpimästi suositella paikkaa. Kokenut Aasian-matkaaja, perheen viinituntija, oli kovin otettu siitä, että ravintolassa oli Riedelin lasit.

Eläimia moikkaamassa

Kun kerta olimme keskustan ulkopuolella muutenkin, niin päädyimme viettämään sunnuntaipäivää Tallinnan eläintarhaan. Olin vähän ristiriitaisin fiiliksin etukäteen, koska tiedossa oli, että eläinten olot eivät siellä ole optimaaliset. En ole ihan varma muutenkaan, että onko eksoottisten eläinten paikka eläinpuistossa sellaisessa maailmankolkassa, jossa niitä ei esiinny luonnossa. Valitettavasti jääkarhujen tilat ovat juuri niin onnettomat kuin etukäteen pelkäsin.

tallinna4

tallinna3Jos unohdetaan eläinten olosuhteet, niin muuten eläintarhan alue on kiva, iso viheralue. Siellä saa hyvinkin monta tuntia kulumaan, kun edestakaisin taaplaa. Opasteita on aika huonosti, joten kannattaa pyytää lippukassalta alueen kartta. Sitä ei ainakaan meille tarjottu automaattisesti mukaan. Ehdottomasti kannattaa mennä eläintarhaan hyvin syöneenä, ruokapaikkojen tarjonta on heikko. Paikalliserikoisuus on suolakurkku-pizza oliiveilla. Tilauksemme oli siis kinkkupizza.

Perheriidan partaalla

Tähän mennessä autoilu Tallinnassa on omalta osaltani tarkoittanut sitä, että toimin navigaattorina satamasta vajaan kilometrin matkan hotellille. Nyt, kun jouduimme ajamaan pidemmälle, oli parisuhdekriisikin lähellä. Tallinnalaiset isot risteykset ovat sanalla sanoen mielenkiintoisia. Kaistoja on vähintään seitsemän ja siihen päälle keskeltä risteystä menee raitiovaunukiskot. Se on jännä tunne, kun on keskellä sellaista risteystä, eikä ole edes haisua siitä, mihin suuntaan suurin piirtein pitäisi olla menossa päästäkseen oikeaan paikkaan.

Navigaattori käski tehdä tuota tai tätä, kun oli jo vähän liian myöhäistä (paikalliset eivät anna tietä kaistanvaihtajalle), sen seurauksena ohjeistin väärin ja sain haukut päälle. Lisäksi kun soppaan lisättiin paikallisten aggressiivinen ajotapa, niin vähemmälläkin oli kriisi päällä. Ajoimme varmaan kymmenen minuutin ylimääräisen lenkin pikkukatuja pitkin matkalla satamasta hotellille, mutta perille löydettiin. Satamaan löysimme helpommalla, muttei sekään mennyt ilman hampaiden kiristelyä puolin ja toisin.

Lämmin suositus

Teimme Kokeneen Aasian-matkaajan kanssa pienen viikonloppupyrähdyksen Göteborgiin. Maaliskuun talvisista tihku- ja tuulikeleistä huolimatta voin lämpimästi suositella kaupunkia pikku lomasen kohteeksi.

göteborg4Ensimmäinen positiivinen asia on lyhyt lento, noin 1,5 tuntia. Perjantaiaamusta ennen kukon kiekaisua sinne ja sunnuntaina alkuiltapäivästä takaisin, niin perillä ehti olla käytännössä kaksi täyttä päivää. Toisekseen keskusta on näppärän kokoinen, ja kaikki meitä kiinnostava oli kävelyetäisyydellä. Ja jos haluaa käydä esimerkiksi Lisebergissä tai Universeumissa (paikallinen tiedekeskus), niin ratikalla pääsee kätevästi. Me ei niihin haluttu, Liseberg on vielä kiinni ja jälkimmäinen on enemmän lapsimatkan kohde. Kolmas positiivinen seikka oli hotellin sijainti: kävelymatka ravintoloihin ja kauppoihin, lisäksi lentokenttäbussi tuli ihan nurkalle. Keskeisestä sijainnista huolimatta kadulle päin oleva huone oli ihanan rauhallinen, sellainen jossa veteli 10 tunnin keskeytymättömät yöunet.

Mitäpä Göteborgissa?
Lähdimme reissuun aika rennosti ilman kummempia suunnitelmia. Sen verran olin etukäteen googlaillut, että kauppahallit ovat hyviä lounaspaikkoja ja Hagan kaupunginosassa olisi kiva käydä kävelemässä. Jos sieltä vaikka löytyisi niitä pieniä paikallisia putiikkeja. Kävimme vahvistamassa itseämme lounaalla Saluhall Briggenissä ja käpyttelimme sitten pitkin Hagan pääkatua, Haga Nygatania. Tärkeimmät eli lasten tuliaiset löytyivätkin täältä, aivan ihanasta lelukaupasta.

göteborg2Perjantai meni muutenkin enemmän ostosten ja päämäärättömän kuljailun merkeissä. Toisen päivän sää oli sateisempi kuin ensimmäisen päivän, niin ehdotin Kokeneelle Aasian-matkaajalle, että menisimme vilkaisemaan onko Göteborgin kaupunginmuseossa mitään mielenkiintoista. Ja olihan siellä: (O)mänskligt-näyttely rotuopin historiasta (kuva). Pieni, mutta sitäkin puhuttelevampi näyttely, joka on auki syyskuulle asti. Lopulta vietimme museossa parisen tuntia ennen kuin suuntasimme Stora Saluhalleniin lounaalle.

göteborg1

Göteborgin kaupunginmuseossa.

Reissun ehdottomin suositus tulee tässä: Joe Farelli’s -ravintola kaupungin paraatikatu Avenyn varrella. Olin ensin vähän skeptinen, sillä paikka mainittiin useammassakin matkailumainoksessa tai turistioppaassa. Mutta olipa kiva olla väärässä. Paikka oli ammuttu täyteen seitsemän jälkeen, mutta onneksi mahduimme sekaan. Saimme paikat tiskiltä, josta näki avokeittiöön, jossa pizzat paistettiin puilla lämmitetyssä uunissa. Kokenut Aasian-matkaaja ottikin pizzan, ja vaikka oma vegepastani oli hyvää, niin kyllä pizza oli parempaa.

göteborg5

Key lime pie päätti illallisen Joe Farelli’sissa.

Reissun suurin pettymys mielestäni oli se, ettei prinssin syntymän aiheuttamaa huumaa ollut aistittavissa kaupungilla lainkaan. Perjantain lööpeissä oli kuva, jossa prinsessa Victoria, prinssi Daniel ja prinsessa Estelle ovat vauvan kanssa lähdössä sairaalasta kotiin. Sehän oli jo niin nähty edellisenä päivänä netissä. Oi miksei lapsi voinut syntyä vasta torstaina, jolloin olisin päässyt edes kuulemaan hänen kunniakseen Göteborgissakin ammutut kunnialaukaukset.

Pari pientä pettymystä
göteborg3Olimme saaneet vinkin, että kaloihin ja meren eläviin erikoistuneessa kauppahallissa, Feskekörkanissa kannattaa piipahtaa lounaalla. Me emme halunneet maksaa yli 200 kruunua lounaasta, joten jätimme väliin. Ruoka varmasti on Feskekörkanin molemmissa ravintoloissa hintansa väärti, mutta se ei ollut ihan sitä mitä meillä oli mielessä.

Hagassa piipahdimme kahville Cafe Hebbe Lelle -nimiseen paikkaa, joka näytti aivan ihanalta ruusutapetteineen ja eriparisine tuoleineen. Valitettavasti kahvin taso ei yltänyt sisustuksen tasolle, espresso oli laihaa eikä tarpeeksi kuumaa. Cappuccino oli myös pettymys, mutta onneksi sitruunajuustokakku oli namia, niin ei ihan paha maku suussa tarvinnut poistua paikalta.

Terveiset Kanarialta, osa 1

All inclusive perheloma Kanarialla on vietetty. Reissu oli niin totaalisen all inclusive, että hotelli tarjosi nettipaaston samaan hintaan. Luvattua oli, että nettiyhteys on hidas. Sain edellisen tekstin vaivoin ladattua ekana iltana, jonka jälkeen yhteys katkesi sitten lopullisesti. Myönnän, että hyvää tekee olla välillä hetki ilman lärvikirjaa, sähköpostin vilkuilua ja (turhaa) nettiselailua. Olen uutisaddikti, mutta parin päivän jälkeen uutisnälän taltuttamiseen riitti lähimarketissa luetut suomalaisten ja ruotsalaisten iltapäivälehtien otsikot.

kanaria_blog (2)

Mutta mietteeni all inclusivesta? Olen ehkä hiven ristiriitaisin tunnelmin. Olen sataprosenttisen varma, että tällä matkaseurueella ja tämän ikäisten lasten kanssa tämä oli ehdottomasti helpoin vaihtoehto. Näin kahdesta syystä: ruokailut ja Bamse-kerho. Alle kouluikäisten lasten kanssa on vain niin paljon helpompaa mennä buffet-ravintolaan syömään kuin lähteä arpomaan ravintolaa. Varsinkaan iltaisin kun takana on touhukas lomapäivä auringossa, väsy ehkä jo alkaa pienimpiä painaa, nukkumaan olisi hyvä päästä ajoissa ja nälkäkin kurnii kaikkien mahassa.

kanaria_blog (7)En nyt sano, että alle kouluikäisten kanssa reissaaminen vaatii all inclusiven. On mahdollista matkustaa omatoimisesti ja ruokkia lapset joka päivä eri ravintolassa, mutta se vaatii ennakointia. Joko ravintola valitaan jo aiemmin valmiiksi ja ruoka-aikana sinne suunnataan määrätietoisesti suoraan tai sitten paikan valintaan varataan aikaa ja hotellilta lähdetään hyvissä ajoin liikkeelle. Minun nyrkkisääntöni on, että pöytään pitää istua puoli tuntia ennen ruoka-aikaa, jotta sapuskat ovat pöydässä ennen nälkäkiukkua.

kanaria_blog (4)Maailman vahvimman nallen huomassa
Ihastuin Bamseen. Seurueen seitsemästä lapsesta kaksi vanhinta viettivät viisi aamupäivää Bamse-kerhossa ja tykkäsivät. Äitikin tykkäsi. Kiharatyttö pääsi ikäistensä seuraan touhuamaan, leikkimään ja askartelemaan pariksi tunniksi. Sillä välin Hymypoika söi lounaan ja nukahti rattaisiin, joten oma lounas sujui kohtuullisen rauhallisissa tunnelmissa, kun samaan aikaan tarvitsi huolehtia vain yhden lapsen syömisestä.

Iso plussa oli Bamsen pizzabileet. Yhtenä iltana lapsille järjestettiin pizzabileet, joissa oli pizzan ja vaahtokarkkien syönnin lisäksi ohjelmassa tanssia, nallukan vierailu ja askartelua. Eikä aikuisia päästetty mukaan! Käytännössä siis jos mukana on vain 3–5-vuotiaita lapsia, niin vanhemmilla on mahdollisuus yhtenä iltana syödä aikuisten kesken. Aivan mahtavaa ajattelua matkanjärjestäjältä.

Ravintolat ja ruoka
En odottanut ennakkoon suuria hotellin ruokatarjonnalta ja buffettien valikoima vastasi kyllä käsitystäni. Minulle hyvä ruoka on yksi jutuista, jotka tekevät loman ja Kanarialla ruuat eivät valitettavasti oikein iskeneet. Valikoima oli turhan samankaltainen päivästä toiseen, eikä taso ollut kuin keskinkertainen. Joitain hyviä joukossa oli, pari todella hyvää, mutta pääsääntöisesti aika keskinkertaista. Lisäksi epätasalaatuisuus vaivasi: paistopisteeltä saattoi saada peräkkäin ensin kypsän ja sitten täydellisesti paistetun pihvin, vaikka molemmat oli tilattu mediumeina.

kanaria_blog (5)

Mutta suurin valituksen aihe hotellin ravintoloiden suhteen on mökä, mikä niissä oli. En kuvitellut, että lapsiperhehotellissa olisi hipihiljaista, eivätkä astioiden kilistelykalistelu ja lasten äänet häiritse minua, mutta kiviseinät moninkertaistivat mökän määrän epämiellyttävälle tasolle. Varsinkin ensimmäisellä illallisella suorastaan sattui korviin. Hotellin jokaisessa ravintolassa oli kivilattiat ja -seinät, eikä minkään sortin verhoja, kankaita tai paneeleita vaimentamassa melua, joten kanaria_pokkari (3)edes ravintolan vaihtaminen ei auttanut. En ole ainoa, jota asia meidän porukassamme häiritsi, vaan asiasta oli puhetta joka päivä.

Teimme myös yhden mokan ruokailujen suhteen. Kävimme lounaalla aina yhdessä ja samassa ravintolassa, jossa oli tarjolla enemmän hot dog- ja pasta-tyyppisiä juttuja, kun toisessa ravintolassa olisi ollut ihan kunnon lounaskin tarjolla. Kyseinen snack-paikka oli ainoa, josta sai ruokaa kello 11 alkaen, ja Hymypoika oli jo päiväunilla ennen kuin varsinainen lounasravintola avautui tuntia myöhemmin. Olisimme kuitenkin voineet mennä toiseen ravintolaan Kiharatytön kanssa.

kanaria_blog (3)

Mikki-allas oli useimpina päivinä meidän omassa käytössämme.

Onnistunut reissu
Olin toivonut hotelliruokien suhteen positiivista yllätys, mutta ne vastasivat odotuksia ja sain kaikesta huolimatta mahani täyteen. Hyvin syöminen oli iso ja tärkeä osa lomailuani jo ennen lapsia, ja lasten kanssa ruokailujen merkitys on kasvanut entisestään, vaikkakin eri tavalla. Muuten reissu oli onnistunut ja olen todella tyytyväinen, että lähdettiin. Hotelli oli tähtiensä tasolla, huoneet olivat siistejä, altaita riittävästi ja ainakin marraskuussa aurinkopetejä näytti riittävän kaikille. Toki pääaltaan alue oli se, missä oli eniten ihmisiä, mutta rauhaa kaipaavillekin löytyi oman nurkkansa.

Hotellin aktiviteettitarjonta yllätti minut myös positiivisesti. Lähes joka päivä oli altaalla viihdeohjelmaa lapsille, kulkueita ja klovni-esityksiä. Iltaisin olisi ollut oma show lapsille myös hotellin yökerhossa, mutta kävimme Kiharatytön kanssa katsomassa sen vain yhtenä iltana, sillä se oli niin myöhään, että meidän muksumme olivat siihen aikaan jo peiton alla. Aikuisille suunnatut iltashow’t jäi myös näkemättä, sillä kokoonnuimme iltaisin yhden huoneen terassille ja viihdyimme siinä omalla porukalla (huoneet olivat toiveemme mukaisesti vierekkäin). Olin suunnitellut käyväni hotellin jumpissa, mutta valitettavasti ne olivat joka päivä samaan aikaan ja aina meidän ruoka-aikoinamme. Söimme lounasta ja seurasimme ikkunasta, kun vesijumppaajat kauhoivat ja polkivat vettä. Lenkkarit eivät olleet turhaan matkassa, sillä kävin parina aamuna lenkillä ihailemassa auringonnousua.

kanaria_pokkari (7)

Isä ja tytär ihmettelemässä tyrskyjä.

 

Voisko nämä ranskalaiset vaihtaa vaikka noihin paahdettuihin kasviksiin?

Lupailin vähän tuossa edellisessä kirjoituksessani, että urputan ravintoloiden lasten annoksista. Koska asia on nyt noussut muutenkin tapetille, niin hoidan oman avautumiseni tässä kohtaa pois päiväjärjestyksestä. Olen nimittäin ihmetellyt jo pidempään samaa asiaa kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ravitsemusyksikön erikoistutkija Heli Kuusipalo: miksi joka hiivatun lasten listalla vaihtoehdot on lähinnä nakkeja ja ranskalaisia, parhaimmissa paikoissa kaikissa lasten annoksissa on lisäkkeenä ranskalaiset. Kuusipalon haastattelu löytyy Ylen sivuilta.

ABC-ketjun* kehitysjohtaja Antti Erikivi vastaa Ilta-Sanomissa Kuusipalon kritiikkiin, että automatkalla nakit ja ranskalaiset eivät ole arkisyömistä. Ja kyllä, olen samaa mieltä, että voihan sitä silloin tällöin syödä ranskalaisia ja nakkeja. Mutta kun on lasten kanssa reissussa viikon ja syö vähintään kerran päivässä ravintolassa, niin mielestäni kyse ei ole enää silloin tällöin ruokailusta. Ennen kuin joku ehtii esittää vastaurputuksena, että voihan sitä lomailla paikoissa, joissa voi itse kokata ruokansa, niin kysyn vaan, että mitäs lomaa se mulle ois? Kyllä makaronilaatikkoa saa arkena vääntää ihan tarpeeksi, joten lomalla haluan valmiiseen pöytään.

Raha, kate. Siinä suurimmat syyt miksi lapsille tuputetaan ravintoloissa ranskalaisia. Ne on helpot ja nopeat valmistaa, ja niistä saa hyvän katteen. Joitain harvoja paikkoja lukuunottamatta harva (ketju)ravintola oikeasti miettii, mitä maukasta ja ravitsemuksellisesti hyvää lapsille tarjoaisi. Olen ratkaissut tämän ongelman olemalla se rasittava mutsi: “voisko tähän lasten annokseen vaihtaa nämä ranskalaiset vaikka noihin paahdettuihin kasviksiin?“.

Lasten spagetti bolognese Kuala Lumpurissa oli sopivan kokoinen 3,5-vuotiaalle.

Lasten spagetti bolognese Kuala Lumpurissa oli sopivan kokoinen 3,5-vuotiaalle.

Annoskoko ja hinta
Lapsille tarjottava ruoka ei ole ainoa asia, joka minua urpututtaa perheen ravintolaruokailuissa. Toinen iso seikka on lapsille tehtyjen annosten koko, erityisesti niiden suhteettoman iso koko siihen nähden kuinka paljon alle kouluikäinen lapsi syö. En ole nähnyt montaa järkevän kokoista lasten annosta. Ihan oikeasti, parhaimmillaan pöytään on tuotu “lasten” annos moussakaa, josta olisi isokokoinen mieskin tullut täyteen. Mitä välii, voisi kysyä, mutta ruuan heittäminen roskiin on vain tyhmää.

Ymmärrän, että isommat lapset syövät isompia annoksia, ja samoja lasten annoksia tarjotaan 4-vuotiaan pienen tytön lisäksi 12-vuotiaalle kasvavalle pojalle. Onneksi osa ravintoloista on tehnyt “luovan” ratkaisun ja lasten annoksia saa kahta kokoa, pienemmille ruokailijoille vähemmän lihapullia ja kouluikäisille enemmän purtavaa.

Näissä paikoissa on etuna myös se, että kahden koon lisäksi on kaksi hintaa. Koska tämä on urputuskohta kolme aiheesta. Tuntuu kohtuuttomalta maksaa lasten annoksesta kymppi, varsinkaan, jos siitä jää vielä yli puolet syömättä. Parhaimmillaan yli puolet, kun aina ei oikein malta syödä (ja leikkipaikka on liian houkuttelevan näköinen). Ihan paras hinnoittelu mielestäni on se, että lapsen ruoka maksaa niitä monta euroa kuin on ikävuosia kertynyt. Ymmärrän, että tämä toimii oikeastaan vain silloin, kun tarjolla on noutopöytä.

Tämä ankka ui pöytään Krabilla.

Tämä ankka ui pöytään Krabilla.

Suuren maailman tyyliin
Heli Kuusipalo nostaa Ylen haastattelussa esille hyvän pointin siitä, että miksi lapsille pitäisi edes olla erilliset listat. Suuressa maailmassa, ruokakulttuuristaan kuuluisissa ja ylpeissä maissa kuten Ranskassa ja Italiassa lapsille ei ole omia listoja. Jos lapsi syö suosituksen mukaisesti 1-vuotiaasta alkaen kotona samaa ruokaa kuin aikuisetkin, niin miksi ravintolassa tilanne olisi toinen. Usein aikuisille on tarjolla ihan samantyyppisiä (pasta-) annoksia kuin lapsillekin ja kuinka monelle aikuisellekin lihapullat maistuisivat. Ja uskon, että nykylapset ovat jo kotona ja matkoilla tottuneet eksoottisempiinkin makuihin, eikä vuohenjuustoa syövä lapsi ole mikään erikoisuus enää.

Kaiken tämän urputuksen jälkeen aion edelleen viedä lapseni ravintoloihin syömään. Muumimaailma-reissun päätteeksi totesimme Kokeneen Aasian-matkaajan kanssa, että tulevaisuudessa meidän strategiamme ravintolassa on tämä: ensin tilataan lapsille yksi annos, jonka muksut syövät puokkiin. Jos sen jälkeen jommalla kummalla tai molemmilla on vielä nälkä, niin tilataan toinen annos tai annetaan omalta lautaselta mahantäytettä. Ei mene ruokaa hukkaan, eikä makseta turhaan syömättä jäävästä ruuasta.

 

*) Kyseinen Ilta-Sanomien juttu oli mielestäni laiskasti tehty. Toimittajan ennakkoasenteellisuutta (lasten kanssa syödään vain ABC:llä) vai kiirettä, vai mitä, kun kommenttia oli kysytty vain ABC-ketjulta, eikä yhdeltäkään oikealta ravintolalta.

Kotimaan positiiviset yllättäjät

Pitkä kuuma kesä alkaa olla loppusuoralla. Kaukomaiden sijasta olemme kierrelleet kotimaan kohteita ja nauttineet Suomen tropiikista. Tässä on minun henkilökohtaiset suosikit tänä kesänä nähdyistä ja koetuista.

Muumimaailma
Muumimaailma on oikeasti kiva paikka. Näin minulle oli kerrottu ja nyt sen myös uskon itsekin. Lukuun ottamatta sitä muumitalon kuistia, johon kaikki änkee yhtä aikaa ottamaan itsestään kuvaa muumien kanssa. Silloin siinä tulee aika ahdasta ja ihan varmasti joku kävelee kuvaan kesken kaiken mennessään tai tullessaan sinisestä tornitalosta. Mutta noin muuten näkemistä ja kokemista on sopivasti, että yksi päivä ruoka- ja jätskitaukoineen riittää. Sekä äidille että lapsille.

muumimaailma

Muumipapan aarteet löytyivät.

Itse Muumitalossa on jo paljon ihmettelemistä, laatikoita auottavaksi ja salaluukkuja ryömittäväksi, mutta hellepäivänä pakenimme talon kuumuutta aika nopeasti ulos. Toiset hillokellarin kautta, toiset omia jälkiään takaisin kulkien. Ja just sopivasti ulkolavalla olikin alkamassa esitys. Kiharatyttö nautti molemmista esityksistä, joita kävi katsomassa. Tosin tuossa ensimmäisessä äänentoiston volyymit olivat niin pienellä, etteivät aikuiset oikein pysyneet kärryllä juonesta. Lapsi ilmeisesti oli kuullut paremmin, sen verran tiukkoja kysymyksiä Kiharatyttö siitä esitti myöhemmin. Noin muuten Muumipapan laiva näytti olevan meidän matkassa olleiden lasten suosikki, mutta uskollisesti kiersimme lähes koko saaren ympäri. Helteisen kivaa oli, mutta miksi sieltä ei saanut hodareita?

Tarzan-näyttely Päivälehden museossa
Takapihan Tarzan -näyttelyn suurin yllätys taisi ehkä olla se, kuinka vähällä pieni lapsi viihtyy tuntitolkulla. Päivälehden museoon tehty näyttely ei ole suuren suuri, mutta se tarjoaa just sopivasti viihdykettä ja tekemistä, että Kiharatyttö olisi voinut jäädä sinne koko päiväksi. Tarzanin puumajaan saattoi kiivetä aina uudelleen ja köysissä (liaaneissa?) roikkuminenkin oli niin kivaa, ettei olisi malttanut alas tulla, kun oli muiden vuoro. Koska minua itseä kiinnosti myös museon muu tarjonta, niin yritin houkutella Kiharatytön päänäyttelyyn, mutta se meni läpijuoksuksi. Sen sijaan menimme uudelleen kurkkaamaan, että vieläkö Cheetah kurkkii postiluukusta takaisin. Museoon sisäänpääsy on ilmainen ja Tarzan-näyttely on avoinna vielä 12. lokakuuta asti, joten ihmiset menkää sinne.

Koiramäen kaupungissa.

Koiramäen kaupungissa.

Särkänniemen Koiramäki
Ammoisina aikoina 2000-luvun alussa, kun olin itse kesätöissä Särkänniemessä, niin eläintarha (’elta’) oli jo silloin aika väsähtänyt kohde. Joten täytyy nostaa hattua kuinka hienon uudelleenbrändäyksen elämyspuisto on tehnyt paikalle Koiramäki-konseptillaan. Hauskoja, Mauri Kunnaksen kirjoista tuttuja yksityiskohtia bongaa sieltä täältä, rakennukset ovat suloisia ja lapsi pääsee itsekin tekemään juttuja (esimerkiksi lotraamaan vedellä, tuo lasten ikisuosikki aina ja ikuisesti). Ja nyt aikuinenkin viihtyi siellä. Rehellisesti sanottuna, tuskin olisin vienyt lapsiani vanhaan eltaan, vaikka ne kuinka tykkäisi elukoista puitteista huolimatta, mutta Koiramäelle voimme mennä toistekin.

Lasten uuniperuna
Voisin avautua ravintoloiden lastenlistoista oikein urakalla, mutta ehkä teen sen joskus myöhemmin. Senpä vuoksi olikin iso positiivinen yllätys, kun huomasin Picnicin listalla lasten uuniperuna-annoksen. Siihen sisältyy yksi uuniperuna, yksi täyte, kastiketta, kasviksia, juoma ja rusinarasia. Ensimmäinen iso plussa siitä, että annos on terveellinen. Toinen plussa järkevästä hinnasta, 3,90 €. Kolmas plussa siitä, että annos on ainakin meidän muksuille just sopivan kokoinen.