Vielä yksi huomio

Kanarian reissustamme tuli vielä mieleen yksi juttu, jonka haluan jakaa. Olen tottunut pakettimatkoillakin kulkemaan ihmettelemässä paikallista menoa omatoimisesti, enkä muista milloin olisin osallistunut matkanjärjestäjän retkelle. Olin vähän yllättynyt siitä, kuinka vaivalloista Lanzarotella oli omatoiminen retkeily. Siis ellei halua vuokrata autoa, sillä se on oikeastaan ainoa mahdollinen keino todella omatoimisesti ja omalla aikataululla lähteä ihan lähikyliä kauemmaksi. Pyörä olisi tietenkin yksi vaihtoehto, ja pyörävuokraamossa näytti olevan tarjolla myös lastenistuimia ja peräkärryjä.

Mutta jos haluaa kulkea julkisilla kauemmaksi, niin busseja kulkee harvakseltaan, esimerkiksi Playa Blancasta pääkaupunki Arrecifeen kerran tunnissa. Ennen reissua mietimme, että Texas Rancho Park voisi olla kiva retkikohde lasten kanssa. Matkanjärjestäjän tarjoama retki meni päällekkäin Bamse-kerhon kanssa, joten se oli sillä poissuljettu vaihtoehto. Puiston järjestämällä bussilla olisi päässyt aamulla tiettyyn kellonaikaan sinne ja iltapäivällä oli yksi vuoro takaisin. Taksit puolestaan ovat pidemmillä matkoilla hintavia.

Busseilla kulkiessa lisäksi paluukyyti ei ole varma. Saimme kuulla, että Espanjassa on tullut voimaan laki, jonka mukaan bussit eivät saa ottaa yhtään ylimääräistä asiakasta kyytiin. Näin ollen esimerkiksi Teguisen markkinoille haluava saattaa jäädä sinne, jos viimeinen bussi sieltä takaisin on täynnä.

Lapset olisivat varmasti olleet innoissaan paikallisilla busseilla ajelusta, eikä heitä niiden aikataulujen mukaan kulkeminen olisi haitannut. Itseä ei vain houkutellut lähteä silleen, että iltapäivällä pitää koko ajan vilkuilla kelloa, että milloin se meidän bussi oikein lähtee, mitä me ehdimme vielä tehdä. Kotona saa arjessa juosta aikataulujen ja kellon kanssa ihan tarpeeksi, joten ei jaksettu mitään säätämistä. Viikon jaksaa syömään–altaalle–leikkipaikalle–syömään–päiväunet–uimaan–syömään-meiningillä. Kahden viikon reissulla varmaan olisi jo mietitty jotain muutakin puuhaa.

kanaria_pokkari (5)

Poikien kalastusretki oli paikallisen yrittäjän kojusta ostettu, ei matkanjärjestäjän tarjonnasta valittu. Pojat köyhtyivät 75 euroa retkestä, ja ei-kalastavalle hengailijalle oli halvempi hinta (50 €). Hintaan kuuluivat kyyti hotellilta satamaan, varusteet, onneton lounas, ruokajuomat ja paluukyyti hotellille. Pojat olivat retkeensä tyytyväisiä, no, lounasta lukuun ottamatta, sillä kaikki tulivat nälkäisinä takaisin.

Advertisements

Pojat tänään, tytöt huomenna – Kanarian terveiset, osa 2

kanaria_blog (6)

Nyt kun viimeinenkin joukko-osasto meidän matkaseurueestamme on selvinnyt Lanzaroten puhureista Suomeen, on hyvä hetki Kanaria terveisten kakkososalle. Meitä oli siis reissussa neljä perhekuntaa, yhteensä kahdeksan aikuista ja seitsemän lasta. Jo Suomessa olimme sopineet, että tytöt saavat viettää yhden oman retkipäivän ja käydä yhtenä iltana syömässä nelistään. Samoin pojat olivat suunnitelleet omaa kalastusretkeään ja illallistaan. All inclusive -pakettiin kuului yhtenä iltana illallinen rantakadulla sijaitsevassa pöytiin tarjoilu -ravintolassa (se ainoa, joka ei ollut buffet). Sovimme, että ilman lapsia ja puoliskoja -illalliset nautitaan siellä.

kanaria_pokkariPojat saivat kalastusretkipäivänsä, ja me tytöt päädyimme vaihtoehtojen harkinnan jälkeen vuokraamaan fillarit (11 €/päivä). Poljimme rantakatua pitkin Marina Rubiconiin, jossa oli käsityöläisten katumarkkinat. Hienoja ja taitavasti tehtyjä juttuja, mutta valitettavasti ei oikein mitään omaan tyyliin sopivaa, joten päädyimme nauttimaan lasilliset kuohuvaa. Paluumatkalla hotellille kävimme tsekkaamassa Playa Blancan ostosmahdollisuudet ja pidimme hetken aikaa sadetta paikallisessa. Ihanan rentouttavaa, kun ei tarvinnut miettiä ruoka-aikatauluja ja saimme kunnolla ajan kanssa kenenkään keskeyttämättä jutella ihan vain tyttöjen kesken.

kanaria_pokkari(8)_BNautin siitäkin, kun pääsi syömään välillä muutakin kuin hotellin ruokaa. Tilasimme lounaaksi erilaisia tapaksia, jotka jaoimme. Ruoka oli hyvää, huomattavasti parempaa kuin edellisenä iltana hotellin ravintolassa nautitut tapas-alkupalat. Päivän parasta antia olikin loistavan seuran lisäksi hyvä viini ja mahtava ruoka. Pisteet myös huipputarjoilijalle, hän oli vanhempi mies, joka tuli kysymään, että haluaisimmeko vaihtaa pöytää, joka on paremmin sateensuojassa, sillä kohta sataa. Me olimme, että ai noista pilvistäkö muka? Niin vain kymmenen minuutin kuluttua sadepilvi heitti vedet ja alkuperäinen pöytämme kastui.

Sympaattinen Playa Blanca
Vietimme suurimman osan ajasta hotellialueella. Ai kamalaa voisi ajatella, mutta hei, siellä riitti tekemistä. Lasten perusrutiineissakin on jo päivittäin tekemistä, ja tämänkaltaisen loman suurin anti on, että ne tehdään jossain muualla kuin kotiympyröissä. Ja se, että kurahousujen sijasta päälle puetaan uikkari. Toisaalta meidän perhekuntamme lähti reissuun vähän niin kuin olemaan tekemättä mitään ihmeempää.

kanaria_pokkari (2)

Parina päivänä kävelimme Playa Blancan kylään, ihan vain jätskille yhtenä päivänä ja tuliaisostoksille toisena päivänä. Se on symppis pieni kylä, joka hieman yllätti vaatekauppavalikoimallaan. Paikka on sen verran pieni, että odotin kaupoista löytyvän vain perusturrekamaa: vesileluja, Kanaria-paitoja, postikortteja ja muuta aika krääsää, mutta siellä olikin ihan merkkiliikkeiden kauppoja. Muutenkaan Lanzaroten etelärannikko ei vastannut käsitystäni Kanariasta: sikajuhlia, iholle käyviä ravintoloiden sisäänheittäjiä, meluavia ryyppyporukoita, turistikrääsää ja purkkiherkkusienistä tehtyä pihvin kastiketta.

kanaria_pokkari (4)Lomalukemisto palasi Suomeen
Kerroin jo aiemmin, mitä kirjoja ostin lomaluettavaksi ja suunnittelin keventäväni matkalaukkua paluumatkalle jättämällä pokkarit hotellille. Yksikään kirja ei jäänyt Kanarialle. Normaalilomalla ihan vain oman perheen kesken, ne olisi varmaankin tullut kaikki luettua. Nyt luin ainoastaan Kate Atkinsonin Ihan tavallisena päivänä, sekin jäi pahimmoilleen kesken just ennen loppuratkaisua, joten jouduin roudaamaan sen vielä Suomeen.

Miten tässä näin kävi? Se aika, jonka olen yleensä käyttänyt lomalla lukemiseen, meni muiden kanssa seurustellessa. Yleensä iltaisin lasten nukahdettua, istumme Kokeneen Aasian-matkaajan kanssa terassilla, juomme viiniä ja luemme kumpikin kirjaa tai ratkomme sudokuja. Jos olisimme olleet nelistään reissussa, niin Bamse-kerhon aikana toisella olisi ollut mahdollisuus omaan aikaan kirjan kanssa vaikka aurinkotuolissa löhöten.

Istuin minä yhtenä päivänä altaan reunalla. Siinä vierähti lähemmäs pari tuntia kylmää juomaa nauttien, mutta pokkarin sijasta juttelin matkaseuralaisen kanssa samalla, kun Hymypoika ja porukan nuorin nukkuivat vieressä rattaissa päiväuniaan. Oli minulla kirjakin mukana, mutten edes nostanut sitä kassista pois. Koska reissun yksi tarkoitus oli viettää aikaa ystävien kanssa, niin en pane ollenkaan pahakseni, että kirjat jäivät lukematta. Päinvastoin.

Terveiset Kanarialta, osa 1

All inclusive perheloma Kanarialla on vietetty. Reissu oli niin totaalisen all inclusive, että hotelli tarjosi nettipaaston samaan hintaan. Luvattua oli, että nettiyhteys on hidas. Sain edellisen tekstin vaivoin ladattua ekana iltana, jonka jälkeen yhteys katkesi sitten lopullisesti. Myönnän, että hyvää tekee olla välillä hetki ilman lärvikirjaa, sähköpostin vilkuilua ja (turhaa) nettiselailua. Olen uutisaddikti, mutta parin päivän jälkeen uutisnälän taltuttamiseen riitti lähimarketissa luetut suomalaisten ja ruotsalaisten iltapäivälehtien otsikot.

kanaria_blog (2)

Mutta mietteeni all inclusivesta? Olen ehkä hiven ristiriitaisin tunnelmin. Olen sataprosenttisen varma, että tällä matkaseurueella ja tämän ikäisten lasten kanssa tämä oli ehdottomasti helpoin vaihtoehto. Näin kahdesta syystä: ruokailut ja Bamse-kerho. Alle kouluikäisten lasten kanssa on vain niin paljon helpompaa mennä buffet-ravintolaan syömään kuin lähteä arpomaan ravintolaa. Varsinkaan iltaisin kun takana on touhukas lomapäivä auringossa, väsy ehkä jo alkaa pienimpiä painaa, nukkumaan olisi hyvä päästä ajoissa ja nälkäkin kurnii kaikkien mahassa.

kanaria_blog (7)En nyt sano, että alle kouluikäisten kanssa reissaaminen vaatii all inclusiven. On mahdollista matkustaa omatoimisesti ja ruokkia lapset joka päivä eri ravintolassa, mutta se vaatii ennakointia. Joko ravintola valitaan jo aiemmin valmiiksi ja ruoka-aikana sinne suunnataan määrätietoisesti suoraan tai sitten paikan valintaan varataan aikaa ja hotellilta lähdetään hyvissä ajoin liikkeelle. Minun nyrkkisääntöni on, että pöytään pitää istua puoli tuntia ennen ruoka-aikaa, jotta sapuskat ovat pöydässä ennen nälkäkiukkua.

kanaria_blog (4)Maailman vahvimman nallen huomassa
Ihastuin Bamseen. Seurueen seitsemästä lapsesta kaksi vanhinta viettivät viisi aamupäivää Bamse-kerhossa ja tykkäsivät. Äitikin tykkäsi. Kiharatyttö pääsi ikäistensä seuraan touhuamaan, leikkimään ja askartelemaan pariksi tunniksi. Sillä välin Hymypoika söi lounaan ja nukahti rattaisiin, joten oma lounas sujui kohtuullisen rauhallisissa tunnelmissa, kun samaan aikaan tarvitsi huolehtia vain yhden lapsen syömisestä.

Iso plussa oli Bamsen pizzabileet. Yhtenä iltana lapsille järjestettiin pizzabileet, joissa oli pizzan ja vaahtokarkkien syönnin lisäksi ohjelmassa tanssia, nallukan vierailu ja askartelua. Eikä aikuisia päästetty mukaan! Käytännössä siis jos mukana on vain 3–5-vuotiaita lapsia, niin vanhemmilla on mahdollisuus yhtenä iltana syödä aikuisten kesken. Aivan mahtavaa ajattelua matkanjärjestäjältä.

Ravintolat ja ruoka
En odottanut ennakkoon suuria hotellin ruokatarjonnalta ja buffettien valikoima vastasi kyllä käsitystäni. Minulle hyvä ruoka on yksi jutuista, jotka tekevät loman ja Kanarialla ruuat eivät valitettavasti oikein iskeneet. Valikoima oli turhan samankaltainen päivästä toiseen, eikä taso ollut kuin keskinkertainen. Joitain hyviä joukossa oli, pari todella hyvää, mutta pääsääntöisesti aika keskinkertaista. Lisäksi epätasalaatuisuus vaivasi: paistopisteeltä saattoi saada peräkkäin ensin kypsän ja sitten täydellisesti paistetun pihvin, vaikka molemmat oli tilattu mediumeina.

kanaria_blog (5)

Mutta suurin valituksen aihe hotellin ravintoloiden suhteen on mökä, mikä niissä oli. En kuvitellut, että lapsiperhehotellissa olisi hipihiljaista, eivätkä astioiden kilistelykalistelu ja lasten äänet häiritse minua, mutta kiviseinät moninkertaistivat mökän määrän epämiellyttävälle tasolle. Varsinkin ensimmäisellä illallisella suorastaan sattui korviin. Hotellin jokaisessa ravintolassa oli kivilattiat ja -seinät, eikä minkään sortin verhoja, kankaita tai paneeleita vaimentamassa melua, joten kanaria_pokkari (3)edes ravintolan vaihtaminen ei auttanut. En ole ainoa, jota asia meidän porukassamme häiritsi, vaan asiasta oli puhetta joka päivä.

Teimme myös yhden mokan ruokailujen suhteen. Kävimme lounaalla aina yhdessä ja samassa ravintolassa, jossa oli tarjolla enemmän hot dog- ja pasta-tyyppisiä juttuja, kun toisessa ravintolassa olisi ollut ihan kunnon lounaskin tarjolla. Kyseinen snack-paikka oli ainoa, josta sai ruokaa kello 11 alkaen, ja Hymypoika oli jo päiväunilla ennen kuin varsinainen lounasravintola avautui tuntia myöhemmin. Olisimme kuitenkin voineet mennä toiseen ravintolaan Kiharatytön kanssa.

kanaria_blog (3)

Mikki-allas oli useimpina päivinä meidän omassa käytössämme.

Onnistunut reissu
Olin toivonut hotelliruokien suhteen positiivista yllätys, mutta ne vastasivat odotuksia ja sain kaikesta huolimatta mahani täyteen. Hyvin syöminen oli iso ja tärkeä osa lomailuani jo ennen lapsia, ja lasten kanssa ruokailujen merkitys on kasvanut entisestään, vaikkakin eri tavalla. Muuten reissu oli onnistunut ja olen todella tyytyväinen, että lähdettiin. Hotelli oli tähtiensä tasolla, huoneet olivat siistejä, altaita riittävästi ja ainakin marraskuussa aurinkopetejä näytti riittävän kaikille. Toki pääaltaan alue oli se, missä oli eniten ihmisiä, mutta rauhaa kaipaavillekin löytyi oman nurkkansa.

Hotellin aktiviteettitarjonta yllätti minut myös positiivisesti. Lähes joka päivä oli altaalla viihdeohjelmaa lapsille, kulkueita ja klovni-esityksiä. Iltaisin olisi ollut oma show lapsille myös hotellin yökerhossa, mutta kävimme Kiharatytön kanssa katsomassa sen vain yhtenä iltana, sillä se oli niin myöhään, että meidän muksumme olivat siihen aikaan jo peiton alla. Aikuisille suunnatut iltashow’t jäi myös näkemättä, sillä kokoonnuimme iltaisin yhden huoneen terassille ja viihdyimme siinä omalla porukalla (huoneet olivat toiveemme mukaisesti vierekkäin). Olin suunnitellut käyväni hotellin jumpissa, mutta valitettavasti ne olivat joka päivä samaan aikaan ja aina meidän ruoka-aikoinamme. Söimme lounasta ja seurasimme ikkunasta, kun vesijumppaajat kauhoivat ja polkivat vettä. Lenkkarit eivät olleet turhaan matkassa, sillä kävin parina aamuna lenkillä ihailemassa auringonnousua.

kanaria_pokkari (7)

Isä ja tytär ihmettelemässä tyrskyjä.

 

Tulossa ja menossa

Mulla on jatkuva matkakuume. Aste vaihtelee vuodenajan, ketutuksen ja sään mukaan. 

Viimesyksyisen Aasian-reissun seurauksena haaveilin koko kevään Dolphin Bay-Hua Hin-Bangkok-yhdistelmälomasta tälle kesälle. Valitettavasti finanssi- ja aikataulusyiden takia sellaista reissua ei tänä kesänä pystytty toteuttamaan. Sen sijaan olen elämäni ensimmäistä kertaa kokenut “ei enää ikinä lasten kanssa reissuun” -tunteen. Näyttäisi, että se oli ohimenevä hairahdus.

TIMG_20140716_203914eimme juhannuksen jälkeen muutaman päivän reissun Tukholmaan, sillä Kiharatyttö on kova Peppi-fani ja olen kuullut pelkkää hyvää Junibackenista. Menimme laivalla yli, olimme pari yötä hotellissa ja palasimme lentäen Suomeen. Junibacken, tai Pepin talo kuten Kiharatyttö sanoo, oli todellakin kaikkien ylistysten arvoinen. Satujuna Astrid Lindgrenin eri tarinoista tuttujen paikkojen läpi oli hieno (harmi, ettei kaikkia yksityiskohtia ehtinyt tarkastella, kun “juna” meni sen verran vauhdikkaasti), vaikka paikoin liian pelottava 1,5-vuotiaalle Hymypojalle. 4-vuotias Kiharatyttö viihtyi Huvikummun liukumäessä vaikka kuinka ja kauan, muutenkin Junibackenilla olisi viettänyt vaikka koko päivän. Mielestäni myös paikan ravintola oli parempi kuin mitä nettikeskustelujen perusteella odotin, plussat päälle talon tarjoamista ruokalapuista.

Juniba26062014629ckenin jälkeen ehdittiin piipahtaa vielä vilkaisemassa Vasa-laivaa, josta minulle tulee aina mieleen kouluaikaiset ruotsin-oppikirjat. Lapsetkin jaksoivat kierrellä ja ihmetellä laivaa ja sen ympärille rakennettuja näyttelyitä. Olihan se samalla itselle sivistävä kokemus, vaikka perehtyminen laivaan, sen nosto-operaatioon ja uppoamisajankohdan historiaan oli aika pintapuolista. Se osuus hoidetaan sitten joskus toiste.

Ison osan Tukholman-ajasta vietimme Humlegården-puistossa, jonka reunalta olimme valinneet hotellin tukikohdaksi. Siellä oli iso leikkialue, jossa oli lukuisia tarharyhmiä leikkimässä. Sekaan mahtui pari suomalaista turistilastakin, ja liukumäkiä ja keinuja riitti niin monta erilaista, että Humlegårdenissa viihtyy tuntitolkulla. Piknik-eväät vain mukaan. Ja kyllä, ruotsalaisessa leikkipuistossa oli todellakin huomattavasti enemmän isejä kuin kotimaisessa versiossa.

Ei enää ikinä, no jos nyt kuitenkin

Arlandan lentokentällä koitti sitten se “ei enää ikinä” -hetki. Hymypoika on viime aikoina harrastanut ruokapöytäraivareita: huutaa, kiemurtelee, eikä missään tapauksessa suostu istumaan syöttötuoliin. Saati, että suostuisi syömään mitään. Yksi pahimmista raivarikohtauksista tapahtui kotimatkalla Tukholmasta. Kokenut Aasian-matkaaja oli hakemassa ruokia, kun Hymypoika veti kunnon huutoraivarit pöydässä. Naapuripöytään oli tulossa kaksi keski-ikäistä pariskuntaa lomalle lähtö -kaljoja nauttimaan, mutta päättivät etsiä toisen pöydän huomattuaan meidän pöydässä käynnissä olevan show’n. Ei se mitään, niin minäkin olisin tehnyt.

Löysin tällä viikolla tälle ruokaraivarille myös diagnoosin: ylinälkäinen. Vähän samalla tapaa kuin lapsi (ja välillä aikuinenkin) voi olla yliväsynyt, niin välillä iskee myös yli mennyt nälkä. Ainakin kuvauksen kaltaiset ylinälkäisyyden tuntomerkit pitävät paikkansa meidän Hymypoikamme kohdalla (rehellisyyden nimissä myös omalla kohdalla joskus). Siihen yhdistettynä oman tahdon löytyminen ja todella rajalliset puhetaidot, niin ääntä ja raivoa riittää. Ei kannata kuitenkaan lastensuojeluun soittaa, viisi kertaa päivässä hurjankokoisia annoksia syövää lasta ei todellakaan pidetä nälässä.

Kun ruokaraivareiden kanssa samaan pakettiin laitetaan joka paikkaan juoksentelu ja edelleen välillä uhmakkaaksi heittäytyvä isosisko, niin todellakin ensimmäistä kertaa neljän vuoden aikana mietin, etten ikinä enää lähde lasten kanssa reissuun. Kaikista aiemmista vastoinkäymisistä, reissu lasten kanssa ei ole kovin rentouttavaa -tunnelmista ja onko kaikki mukana -paniikeista huolimatta ei ole samanlaista fiilistä tullut.

Fiilis kesti siihen asti, että pääsimme kotiin. Ja ehkä vähän sen jälkeen, ihan vain todella vähän enää kotimaassa oli sellainen olo. Hädin tuskin oli saatu laukut purettua Tukholman jälkeen, kun kaverit aloittivat Kanarialle marraskuussa -houkuttelun. Niin vain nyt on matka varattu ja Lanzarote kutsuu seuruetta, johon kuuluu neljä perhekuntaa, kahdeksan aikuista ja seitsemän lasta, joiden ikähaarukka on lähtöhetkellä kahdeksasta kuukaudesta viiteen vuoteen.

P.S. Kolmistaan-blogin perhe näytti olevan samalla laivalla meidän kanssa menomatkalla Tukholmaan. Olen samaa mieltä, että kaikki lasten leikkihuoneet ja sisäleikkipuistot on aikamoisia helvetin esikartanoita, mutta meidän kokemuksemme laivan ravintolassa oli kyllä aivan päinvastainen kuin heillä. Vaippaikäisen kanssa reissaava kiittää laivayhtiötä myös lastenhoitohuoneen pyllynpesupyyhkeistä.