Kevytversio Bamse-lomasta

Bamse-loman kevytversio Espanjan auringon alla on nyt vietetty. Täytyy sanoa, että kyllä maisemanvaihdos tekee aina poikaa. Alle kouluikäisten lasten kanssa reissaaminen on käytännössä vain rutiinien siirtämistä toisiin olosuhteisiin, mutta kyllä on ihan eri asia hoitaa niitä varvassandaaleissa ja hellemekossa takuulämmössä kuin kotioloissa. menorcablog8

Kevytversio haaveilemastani Bamse-lomasta tarkoitti majoittumista Blue Star -konseptin hotelliin. Blue Star -hotelleissa on järjestetty lapsille ohjelmaa, mutta dumppaa lapset tänne ja hengähdä itse hetki -aikaa tarjoavaa lastenkerhoa ei ole tarjolla. Bamse kyllä pyörii hotellilla useamman kerran viikossa, välillä jopa parikin kertaa päivässä. Isommat lapset näyttivät osallistuvan aktiviteetteihin itsekseen, mutta me kävimme diskossa ja merirosvoaarretta etsimässä yhdessä muksujen kanssa. Eikä aikuisiakaan ole unohdettu, joka päivälle oli jotain liikunta-aktiviteettia, jotka vaihtelivat jalkapallosta core-jumppaan.

menorcablog5menorcablog7

Tässä kohtaa täytyy kehua hotellin aktiviteettiohjaajia. Kaikki aktiviteettiohjaajat olivat mukavia, mutta ihan ehdottomasti isot propsit porukan ainoalle miehelle. Tyyppi on kyllä niin oikeassa ammatissa. Hän kierteli asiakkaiden joukossa kertomassa päivän aktiviteeteista, osasi olla lasten kanssa ja innosti aikuisia mukaan sekä heittäytyi itse mukaan aktiviteetteihin. Hänen asiakaspalveluhenkisyyteensä ja ystävällisyytensä loisti pitkälle. Ja tyyppi puhuu (vissiin) viittä eri kieltä!

Lukkoja ikävä
Kaikin puolin olimme hotelliin tyytyväisiä, myös paikallinen henkilökunta oli ystävällistä ja hotellialue oli kiva. Tärkeintä oli, että lastenallas ei ollut pelkkä kahluuallas, vaan tarpeeksi iso ja sopivan syvä Kiharatytön sukellusharjoituksia varten. Meillä sattui vielä hyvä säkä huoneen kanssa, kun saimme maatason huoneen, joista en muuten hirveästi välitä. Mutta meillä oli ensinnäkin ikkunat allasalueelle päin (vs. kadun puolen huoneet). Lisäksi terassin edessä oli pieni nurmialue, joka jäi sopivasti varjoon iltapäivisin, niin muksut pystyivät leikkimään siinä päivän kuumimpina tunteina. Lasten leikkihuone oli myös ihan vieressä.

menorcablog2

Ainoa, mitä jäin huoneen varustuksessa kaipaamaan oli takalukkoa oviin. Sekä varsinaisen oven että terassin oven avaaminen oli lasten leikkiä, joten piti vähän silmät selässä seurata mitä muksut touhuaa vai karkaavatko omille teilleen. Öiksi teimmekin hieman virityksiä, että mahdollisesti unissaan / puoliunissaan seikkailevat lapset pysyvät seinien sisäpuolella. Kaipasin myös vessan oveen lukkoa. Kun kerta olemme reissussa kahden aikuisen voimin ja olisi mahdollisuus kerrankin lukita vessan ovi, niin olisin ollut kiitollinen vessarauhasta.

Ihme touhua
Ainoa harmittanut asia hotellissa oli aurinkotuolien varaaminen. “Parhaat paikat” oli joka aamu varattuna ennen kuin menimme aamiaiselle. Yhtenä aamuna näin, kuinka joku nainen levitteli pyyheliinojaan aurinkosängyille jo ennen seiskaa! Periaatteessa tämä oli kiellettyä, mutta henkilökunta ei siihen puuttunut. Paitsi sinä aamuna, kun yleismiesmanolo tuli painepesurilla pesemään lavitsat. Pyyheliinat läjiin, tuolit kasaan ja pesuri laulamaan. Siinä oli aurinkosänkyjen varaajilla ihmettelemistä, kun tulivat altaalle sitten joskus: omat ja naapurin pyyhkeet isossa mytyssä, itselle varattu paikka ehkä jo jonkun muun takaliston alla.

menorcablog4

Toinen seikka, mikä minua kanssamatkailijoissa kummastutti oli, että roskat jätettiin allasalueelle. Jengi haki lähikaupasta naposteltavaa ja juotavaa altaalle, sitten päivän päätteeksi jättivät Pringles- ja oluttölkkinsä tasan siihen, mihin ne olivat käsistään laskeneet. Onneksi tämä ei mikään hirveän yleinen tapa ollut, mutta kyllä ne yksittäisetkin roskat nurmikolla pistivät silmään. Ei nyt ole niin iso vaiva kerätä roskiaan pois ja viedä ne siihen muutaman metrin päässä olevaan roskikseen (tosiaan useimmat näin tekivätkin).

Varpaat rantahiekkaan
menorcablog6Cala’n Boschissa on kävelyetäisyydellä vain pari pienehköä rantaa, joten pääsääntöisesti ainakin lapsiperheet viettivät aikaansa hotellin altaalla. Vaihtelun vuoksi ja siksi, että pääsee edes kerran uimaan meressä, vietimme yhden aamupäivän rannalla. Kiharatyttö nautti meressä peuhaamisesta ja aalloista, mutta Hymypoika säikähti aaltoja ja hengaili minun kanssani varjon alla. Luimme kirjaa, teimme kuva-arvoituksia magneettipiirustustauluun ja höpsöttelimme. Olihan se jo eksotiikkaa, että sai möyriä hiekassa ja kaivautua sen sisään.

Rannalta voi vuokrata varjoja ja aurinkolavereita (2 x patja ja varjo päiväksi 18 €), mutta aika monella näytti olevan omiakin varjoja. Olen sen verran hienohelma, etten oikein innostu pyyhe tai viltti hiekalla pötköttelystä. Aurinkosängyssä on paaaaaljon kivempi kölliä. Sitä hiekkaa on joka paikka täynnä muutenkin, vaikkei makaisikaan suoraan sen päällä.

menorcablog1Ranta on kohtalaisen matala, hiekka on vaaleaa ja vesi turkoosia. Rannalta voi vuokrata ainakin polkuveneitä, ettei päivää tartte pelkästään paikallaan viettää. Toisella lähirannalla, Son Xoriguer, näytti olevan myös trendikäs suppailumahdollisuus. Ainoa, mitä me ei keksitty oli, että missä rannan wc oli. Palvelukartan mukaan sellainen siellä piti olla, mutta ei sitä ainakaan kovin hyvin oltu merkitty.

Kyllähän sitä olisi voinut toisenkin viikon lomailla. Viikossa ehti just päästä rentoon lomatunnelmaan, löytää parhaan lähikaupan ja oppia hotellin tavoille, kun piti jo miettiä kotiin lähtöä.

menorcablog3

Advertisements

Elämäni virhe?

Meidän lähtöpäivämme Espanjan aurinkoon lähenee. Minun fiilikseni asian suhteen ovat todella ristiriitaiset. Odotan kovasti lämpöön ja aurinkoon pääsemistä. Samaan aikaan pelkään, että tästä tulee elämäni pahin erheloma.

Hymypojan uhma on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että sen kuulee koko naapurusto monta kertaa päivässä. Koskaan ei voi tietää mistä lapsi flippaa. Useimmiten taustalla on joku muu syy kuin se, mistä raivari alkaa. Todellisen syyn selvittäminen on keino saada tilanne rauhoittumaan, mutta on aika raskasta monta kertaa päivässä setviä toisen mielenliikkeitä. Että rai rai, ei mene ainoastaan oma loma pilalle, vaan myös kaikkien kanssamatkustajien.

Lisäksi Kiharatyttö ilmoitti jo matkaa varatessa, ettei halua lähteä reissuun. Syy: ei oo ketään kaveria. Viime reissut on tehty isommalla porukalla, joten leikkikavereita on ollut omasta takaa mukana. Pahimmassa tapauksessa tyttö on viikon myrtsinä ja valittaa kaverittomuutta. Totuushan on, ettei hänen tarvitse kuin käydä kääntymässä leikkipaikalla, niin yhteiset leikit ovat jo jonkun tuntemattoman kanssa alkaneet.

Jotta reissuun on kiva lähteä -tunnelmat olisivat mahdollisimman korkealla, niin Kokenut Aasian-matkaaja on sairastellut viime päivinä. Hänen lämpönsä on sahannut jostain ihme syystä välillä korkeisiinkiin lukemiin. Että rai rai, kuumehorkkainen mies, myrtsi lapsi ja raivopää lomaseurana. Luulen, että olen lomasta toipumis -loman tarpeessa, kun lentokoneen pyörät jälleen koskettavat Helsinki-Vantaan kiitorataa.

Mutta noin muuten reissuvalmistelut ovat ihmeen hyvällä mallilla. Olen onnistunut yllättämään jopa itseni asian suhteen, sillä eihän tässä ole vielä viime tippa käsillä ollenkaan. Matka-apteekki on päivitetty (jo viime viikolla!), liput on tulostettu, lomalukemiset hankittu, ja mitä näitä nyt muita on. Oikeastaan on enää pakkaamatta. Ja silti olen aina välillä valmis perumaan koko reissun. Toisaalta tänään ei ole tarvinnut kuin katsoa ulos ikkunasta: ehkä sitä mieluummin siellä +30 ja aurinkoista -keleissä hoitelee uhmaraivareita ja myrtsiä lasta kuin +15 ja vesisateessa.

Kesäperinne

Meillä alkaa olla jo kesäinen perinne, että lähden päiväksi Kiharatytön kanssa kaksin Helsinkiin retkelle. Tänä vuonna retki suuntautui Picnicin peruna-annoksen jälkeen vihdoin Lasten kaupunkiin, joka on nykyään osa Helsingin uutta kaupunginmuseota. Suunnitelmissa on ollut tosiaan jo useamman vuoden käydä siellä, mutta viime vuonna tyttöjen kesken -retkemme aikaan se oli remontissa. hkiretki2

Lasten kaupunki on hauska paikka,vaikka en tiedä kuinka paljon kuusivuotias ymmärtää historian käsitteestä. Tai siitä, että museossa esillä olevat asiat kertovat todellisesta elämästä satoja vuosia sitten, kun oma aikajänne kattaa maksimissaan pari viime vuotta. Ilmeisesti eivät nämä reissut ole ihan turhia, sillä Lasten kaupungissa vierailun jälkeen Kiharatyttö selitti kotona kuinka Helsingissä ihmisillä oli ennen possuja. Lasten kaupungin alakerrassa on siis esitelty elämää Helsingissä 1700-luvulla ja yläkerrassa 1900-luvulla. Olihan se vähän outoa nähdä oman lapsuuden lelut museon vitriinissä, vastahan me niillä leikimme , eihän ne nyt vielä mitään museoesineitä ole. Myös Mummolassa aikaa meni “tollainen meilläkin oli” -bongailuun.

hkiretki3Paikka oli osittain ihan odotusten mukainen. Esineisiin saa koskea, rooliasuja pääsee sovittamaan, vanhan mallin mukaiseen puupulpettiin saa istua (kantsii muuten kurkata myös pulpettien sisälle), liitutaululle kirjoittaa, joten siltä osin paikka oli odotusten mukainen. Mutta jostain syystä odotin enemmän omatoimiseen leikkiin kannustavia juttuja. Ehkä leikit eivät lähteneet yksin liikkeelle, mutta Kiharatyttö kyllä uteliaasti kierteli huoneesta toiseen ja tutki paikkoja, muttei tapansa mukaisesti intoutunut pidempään kokeilemaan mitään. Yllättävän nopeasti kiersimmekin koko Lasten kaupungin, mutta lapsi ei vaikuttanut pettyneeltä ollenkaan. Kiharatytön mielestä parasta siellä oli hevosajelu, prinsessa-asu ja suutarin torppa.

Tuunattu jäätelöhkiretki4
Parasta Lasten kaupungissa on, että lapsiperheet on aidosti huomioitu, mikä ei aina ole itsestäänselvyys lapsille suunnatuissa kohteissa. Nimittäin se yksi vaipanvaihtoalusta ei tee paikkaa lapsiystävälliseksi. Kaupunginmuseon sisäpihalla on katettu vaunuparkki ja sisällä on huone, jossa voi syödä omia eväitä. Lisäksi yhdessä huoneessa on säkkituoleja, joissa voi köllöttää ja levähtää hetken tai vaikka imettää vauvan. Jo vastaanotto sisälle tullessa oli ystävällinen, aulassa päivystänyt henkilökunnan jäsen opasti saman tien oikeaan suuntaan.

hkiretki1Me emme jääneet museoon välipalalle, vaan lähdimme Vanhalle nauttimaan tuunatut Magnum-jäätelöt. Oli hyvää ja minulla oli jopa valinnanvaikeus, että mitä kaikkea haluan oman jäätelöni päälle. Jätin sokeroidut inkiväärit ja muut eksoottisemmat välistä ja valitsin klassisesti murennettua marenkia, kuivattuja mansikoita ja rouhittuja pistaasipähkinöitä. Hyvää oli, mutta riittää yksi kerta tätä herkkua.

Mutta ennen kuin pääsimme Vanhalle asti, niin Kiharatyttö kysyi Senaatintorilla, että mikä tuo rakennus on? Tarkoitti siis Tuomiokirkkoa. Teimme sen verran ylimääräisen mutkan, että kipusimme portaat ylös ja kävimme sisällä katsomassa, että mikä paikka se oikein on. En ollut itsekään koskaan aiemmin käynyt Tuomiokirkossa sisällä, joten olin utelias näkemään miltä siellä näyttää. Uteliaisuus, joka heitti meidät kirkkoon sisälle, jatkui myös kotona ja sain vastailla aika kiperiin kysymyksiin uskonnoista ja Jeesuksesta.

Lasten kaupungin plussat ja miinukset
+ kunnon vaunuparkki
+ ystävällinen vastaanotto
+ hyvä sijainti
+ auki myös maanantaisin

– odotuksia vähemmän juttuja, jotka kannustavat kokeilemaan ja leikkimään