Tulossa ja menossa

Mulla on jatkuva matkakuume. Aste vaihtelee vuodenajan, ketutuksen ja sään mukaan. 

Viimesyksyisen Aasian-reissun seurauksena haaveilin koko kevään Dolphin Bay-Hua Hin-Bangkok-yhdistelmälomasta tälle kesälle. Valitettavasti finanssi- ja aikataulusyiden takia sellaista reissua ei tänä kesänä pystytty toteuttamaan. Sen sijaan olen elämäni ensimmäistä kertaa kokenut “ei enää ikinä lasten kanssa reissuun” -tunteen. Näyttäisi, että se oli ohimenevä hairahdus.

TIMG_20140716_203914eimme juhannuksen jälkeen muutaman päivän reissun Tukholmaan, sillä Kiharatyttö on kova Peppi-fani ja olen kuullut pelkkää hyvää Junibackenista. Menimme laivalla yli, olimme pari yötä hotellissa ja palasimme lentäen Suomeen. Junibacken, tai Pepin talo kuten Kiharatyttö sanoo, oli todellakin kaikkien ylistysten arvoinen. Satujuna Astrid Lindgrenin eri tarinoista tuttujen paikkojen läpi oli hieno (harmi, ettei kaikkia yksityiskohtia ehtinyt tarkastella, kun “juna” meni sen verran vauhdikkaasti), vaikka paikoin liian pelottava 1,5-vuotiaalle Hymypojalle. 4-vuotias Kiharatyttö viihtyi Huvikummun liukumäessä vaikka kuinka ja kauan, muutenkin Junibackenilla olisi viettänyt vaikka koko päivän. Mielestäni myös paikan ravintola oli parempi kuin mitä nettikeskustelujen perusteella odotin, plussat päälle talon tarjoamista ruokalapuista.

Juniba26062014629ckenin jälkeen ehdittiin piipahtaa vielä vilkaisemassa Vasa-laivaa, josta minulle tulee aina mieleen kouluaikaiset ruotsin-oppikirjat. Lapsetkin jaksoivat kierrellä ja ihmetellä laivaa ja sen ympärille rakennettuja näyttelyitä. Olihan se samalla itselle sivistävä kokemus, vaikka perehtyminen laivaan, sen nosto-operaatioon ja uppoamisajankohdan historiaan oli aika pintapuolista. Se osuus hoidetaan sitten joskus toiste.

Ison osan Tukholman-ajasta vietimme Humlegården-puistossa, jonka reunalta olimme valinneet hotellin tukikohdaksi. Siellä oli iso leikkialue, jossa oli lukuisia tarharyhmiä leikkimässä. Sekaan mahtui pari suomalaista turistilastakin, ja liukumäkiä ja keinuja riitti niin monta erilaista, että Humlegårdenissa viihtyy tuntitolkulla. Piknik-eväät vain mukaan. Ja kyllä, ruotsalaisessa leikkipuistossa oli todellakin huomattavasti enemmän isejä kuin kotimaisessa versiossa.

Ei enää ikinä, no jos nyt kuitenkin

Arlandan lentokentällä koitti sitten se “ei enää ikinä” -hetki. Hymypoika on viime aikoina harrastanut ruokapöytäraivareita: huutaa, kiemurtelee, eikä missään tapauksessa suostu istumaan syöttötuoliin. Saati, että suostuisi syömään mitään. Yksi pahimmista raivarikohtauksista tapahtui kotimatkalla Tukholmasta. Kokenut Aasian-matkaaja oli hakemassa ruokia, kun Hymypoika veti kunnon huutoraivarit pöydässä. Naapuripöytään oli tulossa kaksi keski-ikäistä pariskuntaa lomalle lähtö -kaljoja nauttimaan, mutta päättivät etsiä toisen pöydän huomattuaan meidän pöydässä käynnissä olevan show’n. Ei se mitään, niin minäkin olisin tehnyt.

Löysin tällä viikolla tälle ruokaraivarille myös diagnoosin: ylinälkäinen. Vähän samalla tapaa kuin lapsi (ja välillä aikuinenkin) voi olla yliväsynyt, niin välillä iskee myös yli mennyt nälkä. Ainakin kuvauksen kaltaiset ylinälkäisyyden tuntomerkit pitävät paikkansa meidän Hymypoikamme kohdalla (rehellisyyden nimissä myös omalla kohdalla joskus). Siihen yhdistettynä oman tahdon löytyminen ja todella rajalliset puhetaidot, niin ääntä ja raivoa riittää. Ei kannata kuitenkaan lastensuojeluun soittaa, viisi kertaa päivässä hurjankokoisia annoksia syövää lasta ei todellakaan pidetä nälässä.

Kun ruokaraivareiden kanssa samaan pakettiin laitetaan joka paikkaan juoksentelu ja edelleen välillä uhmakkaaksi heittäytyvä isosisko, niin todellakin ensimmäistä kertaa neljän vuoden aikana mietin, etten ikinä enää lähde lasten kanssa reissuun. Kaikista aiemmista vastoinkäymisistä, reissu lasten kanssa ei ole kovin rentouttavaa -tunnelmista ja onko kaikki mukana -paniikeista huolimatta ei ole samanlaista fiilistä tullut.

Fiilis kesti siihen asti, että pääsimme kotiin. Ja ehkä vähän sen jälkeen, ihan vain todella vähän enää kotimaassa oli sellainen olo. Hädin tuskin oli saatu laukut purettua Tukholman jälkeen, kun kaverit aloittivat Kanarialle marraskuussa -houkuttelun. Niin vain nyt on matka varattu ja Lanzarote kutsuu seuruetta, johon kuuluu neljä perhekuntaa, kahdeksan aikuista ja seitsemän lasta, joiden ikähaarukka on lähtöhetkellä kahdeksasta kuukaudesta viiteen vuoteen.

P.S. Kolmistaan-blogin perhe näytti olevan samalla laivalla meidän kanssa menomatkalla Tukholmaan. Olen samaa mieltä, että kaikki lasten leikkihuoneet ja sisäleikkipuistot on aikamoisia helvetin esikartanoita, mutta meidän kokemuksemme laivan ravintolassa oli kyllä aivan päinvastainen kuin heillä. Vaippaikäisen kanssa reissaava kiittää laivayhtiötä myös lastenhoitohuoneen pyllynpesupyyhkeistä.