”On niin kuuma” -oluet

En siedä ihmispaljouksia, en hirveää kuumuutta, enkä oikeastaan ole edes mikään rannalla makaaja. Voisi kysyä, että mitä pirua sitten teen marraskuussa Thaimaassa.

On kiva, kun on lämmintä, silleen sopivasti lämmintä, ettei tarvitse illallakaan laittaa pitkähihaista päälle. Mutta en kestä sitä, että paikallaan seisoessa tai aurinkotuolissa istuessa hiki valuu pitkin selkää. Palan helposti, joten kuumana porottava aurinko ei ole siksikään paras ystäväni. Ei sillä, kiva kun aurinko paistaa, mutta liika on liikaa arktisten alueiden kasvatille.

thai_pokkari (88)

Kuumuus ei todellakaan tuo parhaimpia puoliani esille. Äitini hermostui jollain lomalla minun ”on niin kuuma” -hokemiseeni niin, että joudun nykyään tarjoamaan hänelle oluen, jos erehdyn tuon lauseen päästämään suustani. Tosin toisinaan on niin kuuma, että oluen hinnallakin sanon sen tarkoituksella. Kuten Mallorcalla hotellin uima-altaalla maatessa, kun talojen keskelle ei pieninkään tuulenvire tuonut helpotusta olotilaan. Makasin mahallani lukemassa kirjaa, ja kun hikipisarat valuivat kirjan sivuille, oli pakko sano ”on niin kuuma”.

Liikaa ihmisiä
Lapin ihmisharvuudessa kasvaneelle toisinaan jopa Helsingin keskustassa on liikaa ihmisiä, joten yritän jo nyt psyykata itseni Aasian isojen kaupunkien ihmismäärään. Odotan pienellä kauhulla Bangkokin ihmismäärään, johon lisäksi yhdistyy kaupungin kaoottisuus. Ihmismassat ahdistavat, sillä tuntuu, että joku on koko ajan tiellä ja toiset tulevat liian iholle. Kun matkassa on kaksi pientä vaaleaa lasta, niin paikalliset tulevat välillä to-del-la lähelle.

Tarkkaa vastausta kysymykseen, että mitä ihmettä teen Thaimaassa marraskuussa en osaa itsekään sanoa. Meistä riippumattomista syistä reissuajankohta on marraskuu. Thaimaa puolestaan siksi, ettei laskettelukeskuksilla silloin oikein ole mitään annettavaa ja toisaalta olisi kiva, että perillä olisi takuuvarmasti lämmintä. Sitä paitsi nykyäänhän on trendikästä mennä omalle epämukavuusalueelle, joten olkoon tämä minun loikkani sinne.

Advertisements

5 thoughts on “”On niin kuuma” -oluet

  1. Pingback: Mitäs sitten tehtäis? | Dream a Little Dream of Asia

  2. Pingback: Apinoita ihmettelemässä | Dream a Little Dream of Asia

  3. Pingback: Mallorcalta Menorcalle – Dream a Little Dream of Asia

  4. Pingback: Kevytversio Bamse-lomasta, osa 2 – Dream a Little Dream of Asia

  5. Pingback: Kyyhkysen kujerrusta ja ilmastoinnin hurinaa – Dream a Little Dream of Asia

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s